perjantai 1. toukokuuta 2020

Vappupäivitys

No niin, taas on takana omituinen kuukausi. Ennätysnopeita nousuja ja nyt ollaan jo kurottu umpeen pääosa koronaromahduksesta. Oma salkkuni on enää miinuksella noin 9%. Reaalitalous ja osakekurssien yleinen taso ovat kyllä jo varsin kaukana toisistaan, kursseissa kai hinnoitellaan jo syksyn ja ensi vuodenkin nousupotentiaalia.

Yritin mm. Fortum- ja Neste-ostojen jälkeen vielä pilkkiä salkkuuni lisää Teliaa, mutta senkin arvo nousi vähitellen niin nuo kaupat jäivät toteutumatta. Pitää ensi viikolla miettiä mihin käytän siihen jo varatun muutaman tonnin köntän.

Ensi kuussa toteutuukin sitten näillä näkymin viimeiset ETF-kuukausisäästöni Nordnetissä, kun kesäkuun alusta laittoivat niihin palvelumaksun niin siirryn varmaankin ostamaan mielummin kuluttomia pohjoismaisia indeksirahastoja. Ja jenkkeihin sijoittamiseen on tietysti muitakin välittäjiä.
Oman salkkuni allokaatio on nyt jo aika pahasti "Suomi-heavy", jo yli 70%. Hajauttamisen kannalta se on hieman huono juttu. Ja pelkät pohjoismaiset indeksit eivät vielä tuossa paljoa auta, maantieteellisessä hajauttamisessa täällä pohjolassa ollaan kyllä aika samassa veneessä. Eli pitää kyllä harkita myös ainakin jotain jenkkilän indeksi-ETFiä ja jotain Aasiaan tai yleisemmin kehittyviin talouksiin liittyvää indeksi-ETFää sen kylkeen. Ja sitten katsoa mistä ne saisi jatkossa pienimmillä kustannuksilla.

Käteiskassasta olen nyt käyttänyt ihan suunnitelmani mukaan [kerroin siitä aiemmassa postauksessa] melkoisen osan, ja jos nousu yhä jatkuu niin loppu jääkin suosiolla odottamaan tulevia kriisejä (ja samalla siinä on hyvä käteispuskuri odottamattomien tilanteiden varalle). Kun/jos päästään vähitellen nousemaan taas takaisin ATH-tasoille, niin alan taas kasvattamaan nyt huvennutta käteiskassaani, siihen asti se saa pysyä nykytasolla. Ja jos joidenkin povaama W-kuvio toteutuu eli syöksytään uuteen laskuun, niin käytän loputkin ihan suunnitelman mukaan.

Sijoitusten ja säästöjen arvo on tänään noin 84 700 €.