sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Yhteenvetoa vuodesta 2019

Tässä tulee (jo pari päivää etukäteen) yhteenvetoa sijoitusvuodesta 2019.

Kuluneen vuoden aikana salkkuni koki ensin vaihtelevasti laskeneen ja nousseen alkuvuoden, sitten varsin seesteisen syksyn ja ihan loppuvuodesta huiman nousun. Välillä olin jo lopettanut lisäsijoitusten tekemisen, ja keräsinkin varsinkin syksyn aikana melkoisesti lisää käteistä pankkiin säästötililleni. Koko vuoden ajan mietittiin kotona remonttipuuhia, jotka kuitenkin jätettiin edelleen odottamaan ainakin toistaiseksi hamaan tulevaisuuteen. Eli kohtuullinen käteispossa on nyt käytettävissä myös sijoittamiseen. Heti ensi vuoden alussa käyttöön tulevalle osakesäästötilille onkin tarkoitus siirtää pankkitililtä remonttiin varautumisesta vapautuneita varoja.

Isossa kuvassa olen jotenkin odotellut pitkän noususuhdanteen taittumista, ja siksi lisäillyt käteisen osuutta ja vähentänyt suorien osakesijoitusten lisäämistä varsinkin syksyn nousussa. Näin jälkeenpäin voisi sanoa, että se oli virhe, sillä nyt jätin ottamatta suuret lisävoitot noususta kun suuri osa säästöistäni jäi tuottamattomina pankkitilille. Toisaalta, onpa varoja aloittaa keväällä osakesäästötilin täyttäminen (kohti maksimia 50 000 €). Ja kun lasku sitten jossain vaiheessa väkisinkin tulee, niin olen valmiina ostamaan aallonpohjasta halvalla osakkeita... :)

Vuoden 2019 aikana säästöni ja sijoitukseni käytännössä suunnilleen tuplaantuivat edellisestä vuodesta, eli vuoden aikana lisäystä tuli yli 40 000 €!  Ja säästöprosenttina vuoden tuloista se on yli 50%, mikä on kyllä todella paljon. Hieman huvittaa ajatella miten helposti sen olisi voinut myös tuhlata kaikkeen joutavaan, mutta nyt kuukausittaisista sijoituksista tai säästöistä on tullut minulle rutiinia, jolloin rahan siirtäminen pois käyttötililtä ja kulutuksesta tapahtuu onneksi jo lähes itsekseen. Lievä pettymys oli ensi keväänä odotettavissa olevien osinkotulojen romahdus tämän vuoden puolella, mutta omapa on syyni kun ostin liikaa Nordeaa ja Sampoa.

Salkkuni on nyt plussalla hieman yli 8%, mikä tuntuu aika kivalta. Toinen arvo-osuustilini (OP) näyttää vuoden tuotoksi +18,5% ja toinen (Nordnet) +22%. Eli kokonaisuutena salkkuni tuotto vuonna 2019 oli noin +20%! Jos tätä vauhtia jatkuisi (mihin en siis oikeasti suinkaan usko) niin sijoitusharrastukseni muuttuisi varmaan varsin vakavaksi bisnekseksi jo parissa vuodessa...

Sijoitusten ja säästöjen arvo tänään (29.12.2019) yhteensä: 86 200 €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti