maanantai 16. marraskuuta 2020

Taas uusi All Time High, ja vauhtisokeus uhkaa?

Niin meni jenkkivaalit ja pian perässä tuli tieto koronarokotteen toimivuudesta. Siitä onkin sitten noustu kohisten, ja ahneuteen alkaa sekoittua jännitys. Alkaa nimittäin taas se miettiminen, että pitäisikö ihan varmuuden vuoksi keventää osakesalkkua? Ei kai tämä voi jatkua...? Toisaalta olen kyllä saanut jo käteiskassaani kasvatettua jo ihan mukavasti, eikä ETF-sijoituksille ja osakkeille oikein ole järkevää vaihtoehtoista kohdettakaan mielessä. 

Tai sitten olisi, jos haluaisin aloittaa asuntoihin tai metsään sijoittamisen. Pitäisi varmaan alkaa katsomaan niitäkin jossain välissä. Tiedän molemmista vielä aivan liian vähän, ja pelkään että varsinkin asuntosijoittamisesta tulisi iso vaiva. Eli pitää perehtyä ja miettiä rauhassa. Ja toivoa ettei tässä nyt tapahdu taas samaa ilmiötä kuin keväällä, eli että kun alkoi hirvittämään niin en kuitenkaan tehnyt mitään, ja sitten salkusta putosikin jo pohja pois. Vaikka sekin meni nyt jälkikäteen katsoen ihan hyvin, kun maltoin rauhassa ostella lisää halventuneita osakkeita enkä myydä mitään.

Toistaiseksi jatkan nyt kuitenkin sinnikkäästi kuukausiostoja sijoitussuunnitelmani mukaisesti. Vaikka pakko tunnustaa että salkun arvonnousu hieman hirvittääkin jo. Salkku on nyt plussalla jo yli 9%, ja sijoitusteni ja säästöjeni arvo on tänään noin 127 000 €!

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Jenkkivaaleja ja koronan 2.aaltoa

Niinhän siinä kävi, että pian edellisen postaukseni jälkeen kurssit taas putosivat reilusti. Lasku alkoi jenkeistä mutta Helsinkikin tuli pian perässä. Ja ihminen keksii kyllä heti selityksen sille, kun pörssikurssit laskevat, joten syytetään sitten vaikka koronaa ja jenkkien vaalien aiheuttamaa epävarmuutta. Ei sillä, että mitenkään väheksyisin osan firmoista isojakin ongelmia juuri nyt. Edellisessä postauksessani laskemani teoreettinen "hyöty" sijoitusharrastuksestani on kurssilaskujen johdosta tällä hetkellä enää noin 6 300 €. Mikä on sekin ihan kiva summa, ja kyllä tuokin sitten taas nousee, enemmin tai myöhemmin.

Päätin että en tälläkään kertaa ala katumaan sitä, että en myynyt ennen laskua, vaan hyödynnän dipin ja ostan lisää osakkeita. Tällä kertaa päätin riskeerata ja ostaa reilusti tipahtanutta Nokiaa. Jatkoin myös indeksirahastojen hankintaa ja kasvatin vielä sotakassassa olevaa käteistä. Jos lasku jatkuu niin alan taas tekemään isompia ostoja salkun ollessa suunnilleen tasoilla -10 ja -20%. Ja jos ei, niin jatkan kuten nyt eli jatkan kuukausiostoja ja kasvatan käteisen määrää hitaasti.

Kilpailutin myös lainojani, ja vaihdoin yhden niistä toiseen pankkiin, kun omani päätti härkäpäisesti etteivät suostu laskemaan marginaalia. Tästä ei ollut mitenkään valtavan isoa hyötyä, eli enää puhutaan satasista, mutta ainahan tuonkin rahan voi laittaa vaikka sijoituksiin mielummin kuin maksaa korkoina pankille.

Salkkuni on taas vaihteeksi miinuksella vähän yli -2%, ja sijoitusteni ja säästöjeni arvo on nyt yhteensä n. 111 600 €.