perjantai 28. joulukuuta 2018

Syöksyen eteenpäin...?

Poistin tämän postauksen jo kerran, koska kun jenkkipörssi teki pompun takaisin ylöspäin en osannut arvioida olinko kirjoittamassa ihan höpöjä... mutta nyt siis uudestaan. Eli olin spekuloimassa, että nyt ollaan nähty pitkän nousun loppu ja edessä on syöksy, jonka aikana varmaan menee kaikki osakkeet punaiselle. Täytyy pitää pää kylmänä ja jatkaa (halventuneita) ostoja kuukausittain, välittämättä salkun saldon pudotuksesta...

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Loppuvuoden veivauksia - mitä se sellainen verosuunnittelu on?

Tein muutaman liikkeen verojen optimoimiseksi, eli luovuin muutamista tappiollisista osakkeista. Voi olla että hankin niitä myöhemmin takaisin jos hinnat kääntyy sopivasti. Lisäksi ostin hieman metsäyhtiötä. Nyt olisi joululomalla jopa aikaa katsella heiluvia pörssikursseja, pitäisikö kokeilla muutamaa lyhyen tähtäimen veivausta ja hakea nopeasti pieniä voittoja?

Salkun arvo tänään 42 769 €.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Taas tarkempi seuranta

Ohi menneitä dippejä...

Yritin pilkkiä muutamaa kotimaista osaketta, mutta niin ne vaan kääntyivät juuri ennen pyydystäni takaisin kohti pintaa. Joten hankin hieman Suomi superrahastoa ja laitoin vetämään ostotarjouksen asbesti-skandaalista dipanneesta JNJ:stä muutamalla tuhannella eurolla. Jos tämä kauppa toteutuu, niin sitten olisi vuoden 2018 sijoitukset varmaan tehty, ja voisi alkaa miettimään miten on mennyt. No, ei nyt mitenkään ihmeellisesti - salkun arvo tänään: 41 691 €, ja edelleen olen miinuksella viisi prosenttia... mieleen hiipii väkisinkin inhottava ajatus, että laittamalla saman summan nollakorolla jemmaan pankkitilille olisin ollut nyt monta tuhatta euroa varakkaampi. 

lauantai 8. joulukuuta 2018

Räntää ja muutenkin mälsää

Ei mene hyvin ei... tänään on salkku miinuksella melkein -6.5%. Jätin vielä normaalin kuukausioston tekemättä, pohdiskelen että pitäisikö pilkkiä jotain nyt tipahtaneista osakkeista lisää, vai hakea ihan jotain uutta salkkuun? Salkun arvo tänään (8.12.2018) 40 070€. Plääh.